Sarjassamme “turhauttavia havaintoja aikain varrelta”…

Toisinaan tulee törmättyä tietynlaiseen ajattelunkulkuun, jossa tavoiteltessa jonkun järjestelmäkokonaisuuden rakentamista oletetaan että on olemassa hopealuoti joka ratkaisee maagisesti kaikki senhetkiset järjestelmätarpeet. Toisinsanoen “jotain”, jonka voi ostaa yhtenä kokonaisuutena ja se täyttää vaatimuslistan joka osa-alueen.

Järkeily menee kutakuinkin yleensä siten, että pyydetään tietoa tarjolla olevista tuotteista toivomuslapun kanssa jossa olevat asiat pitäisi täyttyä; osa näistä asioista on oleellisempia, osa ehkä hieman epäoleellisempia kokonaisuuden kannalta. Kun vastauksena sitten tulee että kyllä, nämä muutamat oleelliset kohdat kyllä onnistuu mutta näitä toisia asioita ei nyt sattuneesta syystä tämä tuote hanskaa koska ne jäävät ydintoiminnallisuuden ulkopuolelle tai -rajoille, kysymyksen asettaja totetaa että “kiitos mutta ei me nyt sitten ehkä kuitenkaan; ei se sun tuote olekaan niin kovin hyvä..”

Ja tässä oikeastaan onkin villakoiran ydin: tällä lailla ajattelevat ihmiset ja organisaatiot eivät oikein ole sisäistänyt että isommissa järjestelmäkokonaisuuksissa tulisi valita kuhunkin osa-alueeseen sopivimmat tai paremminkin parhaimmat tuotteet, jotka sitten sopivasti yhdistelleen luovat sen kokonaisuuden. Eli ei välttämättä yhtä, eikä ehkä kahtakaan tuotetta mutta niin monta kuin kokonaisuus käsillä vaatii! Kylläm integroinnilla on omat (työ)kulunsa, mutta niin on yden kokonaisjärjestelmänkin pystytyksellä enkä ole lainkaan vakuuttunut että nämä kulut ovat niin kaukana toisistansa..

Lisäksi (erityisesti tässä maassa) olisi hyvä muistaa että todellisen kilpailullisen edun voisi saavuttaa siten, että ei ota vain valittuja teknologioita ja yhdistä ne keskenään käyttäen valmistajien tarjoamia rajapintoja ja liityntöjä, vaan mahdollisesti kehittää omaa “liimaa” täyttämään mahdollisia puuttuvia tai puuttellisesti toteutettuja kohtia. Mikäli tyytyy ratkaisuihin sellaisena kuin ne on ja mitä laatikosta löytyy, mikään ei estä kilpailijaa tekemästä helposti samaa. Jos mukana on omaa henkistä pääomaa, mahdollisuus tähän pienenee huomattavasti. Ja ei, oma henkinen pääoma ei kyllä ole käsitys siitä miten valmiita softia yhdistetään toisiinsa.. Valitettavasti vain on todettava, että Suomessa tietynlainen riskinottokyky tavalla jota monissa muissa maissa harjoitetaan puuttuu osittain tai kokonaan. Ollaan niin turvallisuushakuisia että valmiit, isojen valmistajien tietysti, ratkaisut kelpaavat sellaisenaan yhteen läntättyinä. Innovointi on sitä jotain hankalaa ja ikävää mitä muissa maissa tehdään. Ja mihin menee niin kauhesti sitä rahaakin.

Miksi siis yksi valmis kokonaisratkaisu ei ole hyvä asia?
On huomioitava se tosiseikka, että lähes mikään yritys joka valmistaa teknologiaa ei ole kaikessa se paras, useimmiten softanvalmistajilla liikkeellelähtö on tapahtunut jostain ydinosaamisealueeseen liittyvästä tuotteesta, josta valikoima on sittemmin ehkä laajentunut. Buy vs build ajattelun mukaisesti tietyn kokoluokan ylittäneille yrityksille (esim. Microsoft, VMware, Citrix jne. pysyttäessä virtualisoinnin osa-alueella) on halvempaa ostaa valmis teknologia itselleen kuin rakentaa alusta asti itse. Ongelma vain monesti tässä tahtoo olla se toisaalta se, pystytäänkö ostettua teknologiaa oikeasti hyödyntämään ja ymmärtämään, toisaalta istuuko se tosiasiallisesti kuinka hyvin muuhun kokonaisuuteen jota yritys tarjoaa (mikäli kyse on olemassaolevan ratkaisukokonaisuuden täydentäminen uudella osa-alueella). 
Ensimmäisestä hyvänä esimerkkinä käyköön VMwaren aikoinaan hankkima VDI broker (nyk. View -tuote), joka loppupeleissä koodattiin kokonaan uudelleen koska se piti väkisin saada toiselle käyttöjärjestelmäalustalle mille se alunperin oli rakennettu. Ja kuten keskustelua on esim. Brian Maddenin saitilla viime aikoina ollut, VMware ei ole siltikään mahdollisesti oikein sisäistänyt mistä tässä “työasemapuolessa” loppujenlopuksi on kysymys. Tulee mieleen vanha sanonta vasarasta ja nauloista..

Vaikka monesta nyt varmaan tuntuukin että tässä horistaan itsestäänselvyyksiä, kummallista kyllä tämäntyyppiseen ajatteluun on kyllä tullut törmättyä tässä aikain varrella useammankin kerran. Sen sijaan että otettaisiin järjestelmätarve ja pilkottaisiin se luonnollisiin osa-alueihin, pyritään sitkeästi löytämään se yksi ja ainoa ratkaisu.

Valitettavasti yksi (hieman salattu) lisäongelma on toisinaan ollut se, että tiettyyn teknologioihin on jo henkisellä tai muulla tasolla sitouduttu, tai tehty investointeja. Tämä mahdollistaakin kätevästi hyvänkin teknologian torppaamisen jos se ei ole riittävän “yhteensopiva”. Sinänsä olemassaolevan investoinnin hyödyntämisessä ei ole mitään väärää, päinvastoin. Ongelmaksi se tulee kun se estää asioiden kehittymisen eteenpäin, sillä toisiaan mahdollinen investoinnin jättäminen täysin kuolettamatta voi tuottaa pidemmällä aikavälillä paremman lopputuleman ts. todennäköisesti myös voittoa. Ideologiset syyt sitten on tietysti vielä asia erikseen, mutta silloin ollaan jo pahasti hakoteillä.

Hopealuotia kun ei ole eikä tule, paitsi ehkä mytologian ihmissudelle.

-Kalle